Kaisa Hiltunen

Kaisa Hiltunen

Väittelin vuonna 2005 Jyväskylän yliopistossa taidekasvatuksen oppiaineesta väitöskirjalla Images of Time, Thought and Emotions. Narration and the Spectator’s Experience in Krzysztof Kieślowski’s Late Fiction Films. Väitöskirjan jälkeen jatkoin elokuvakokemuksen eri puolien pohtimista. Kiinnostuin erityisesti kokemuksen aistimellisuudesta ja kehollisuudesta eli elokuvakokemuksesta katsojan ja elokuvan välisenä intiiminä ja myös eettisesti latautuneena kohtaamisena.

Varsinaisessa post doc -projektissani ryhdyin tarkastelemaan 2000-luvun suomalaista elokuvaa, jota lähestyin melankolian ja maiseman käsitteiden kautta. Tässä projektissani konkreettinen maisema ja mielenmaisema kytkeytyvät ja limittyvät toisiinsa. Projektin loppuvaiheessa päädyin tarkastelemaan Aku Louhimiehen synkkiä kaupunkikuvauksia suomalaisen ahdistuksen ja melankolian maisemina. Yksi huomio oli myös se, että näissä kuvauksissa henkilöhahmot ovat kovin yksin, vailla tunnetta kuulumisesta yhteisöön tai paikkaan. Tästä havainnosta saatoin siirtyä Kuulumisen kulttuurisuus -hankkeessa tutkimaan kuulumattomuuden, irrallisuuden, erilaisuuden ja vierauden teemoja niin ikään viimeaikaisessa suomalaisessa elokuvassa. Minua on askarruttanut pitkään myös elokuvan ja etiikan suhde, elokuvan ajallisuus ja tilallisuus sekä tunteet suhteessa elokuvaan.

Kuulumisen kulttuurit -hankkeen osatutkimuksessani tarkastelen siis nykypäivän yhteiskunnallisten murrosten, etenkin hyvinvointivaltion kriisin ja maahanmuuton, vaikutusten näkymistä 2000-luvun suomalaisessa fiktio- ja dokumenttielokuvassa. Otan tarkasteluun yhtäältä ajelehtijoita, marginaaliin ajautuneita ja osittain vapaaehtoisesti yhteiskunnasta syrjään jättäytyneitä suomalaisia esimerkiksi elokuvissa He ovat paenneet (J.P. Valkeapää, 2014) ja Hilton! Täällä ollaan elämä (Virpi Suutari, 2013). Toisaalta kysyn, miten vasta hiljattain elokuvissa näkyviksi tulleita maahanmuuttajia esitetään. Aihetta ei ole Suomessa vielä juurikaan tutkittu. Keskeisiä analysoitavia elokuvia ovat muun muassa Kohtaamisia (Saara Cantell, 2010), Leijonasydän (Dome Karukoski, 2013) ja Muutoksii (Sami Laitinen, 2014).

Minua kiinnostaa erityisesti se, miten elokuvissa käsitellään eri kulttuurien välisiä kohtaamisia ja miten elokuva vastaa tarpeeseen sovittaa yhteiskuntaamme erilaisia kulttuureja ja katsomuksia. Millaisia toimijoita maahanmuuttajat ovat elokuvissa ja missä määrin kerronta tapahtuu heidän kauttaan? Millä tavoin yhteiskuntaan kuuluminen, sen osaksi ottaminen, siitä ulos jättäytyminen tai ulos sulkeminen näkyy elokuvissa?  Millainen on suomalaisen elokuvan rooli kuulumisen neuvottelussa ja millaisena suomalainen yhteiskunta tässä mielessä elokuvissa näyttäytyy? Olennaista on kiinnittää huomiota elokuvan ilmaisukeinoihin ja selvittää miten se niiden avulla tekee näkyväksi asenteita ja maailmankuvia, sekä omansa että kuvaamiensa henkilöiden.

Kaisa Hiltunen, Jyväskylän yliopisto